Ensinnäkin, mistä lähtien, Minä, joka aina pohjimmiltani olen pitänyt miehiä lähinnä kulutustavarana, olen alkanut ihastumaan johonkin muuhunkin läpällä ja einiin läpällä, mutta johonkin muuhunkin kuin Täydelliseen mieheen?? 

Maailmankirjat voisivat olla sekaisin. Vai onkohan muhun iskenyt joku yhtä sairas pariutumisen vietti (?) kuten muutamaan entiseen ystävään, jotka ovat kaikki päättäneet pyöräyttää pennut, ihan sen 18-vuoden iän kunniaksi. Onneksi luulen vihaavani lapsia, niin kyse ei ole mistään vitunperustanperheenvimmasta. 

Sinkkuelämässä kerrottiin eilen, että >Sinkkunaisen tärkein tehtävä on löytää Täydellinen Mies> Mutta mitä jos on löytänyt jo, ja kopionkin kaupan päälle (jotka jaettiin sullemulle periaatteella parhaanystäväni kesken) , ja ei saakaan kumpaakaan itselleen? Ja mitä jos vannoi jo sata vuotta sitten (okei, 5), että ei todellakaan soittele kenenkään miehen perään.. MISTÄ NE MIESPARAT EDES TIETÄÄ IKINÄ MITÄÄN?? 

Mutta itse ongelma oli se, että mää nyt ihan oikeasti haluan sen kopio yksilön miehekseni. Mutta mää en niin jumalauta soita sille, EN! Ja mää oon varmaan viissattaayheksäkytseittemän kertaa käyny katsomassa sen facebookkia (kuvaketta en kehtaa, kun siellä näkyy kävijät:D)   Ja kuten ei saduissa koskaan, minä en saa unelmieniprinssin ihastuttavaa kopiota, koska hän ei ota muhun yhteyttä. SÄÄLITTÄVÄÄ, odotin itseltäni enemmän.

Mutta ei se oikeasti edes haittaa, varmaan jo ens viikolla mulla on muuta mietittävää. Mutta jos ei olekaan?